Aalto kirjoittaa meren pinnalle korukirjaimin,
kaikki ne tarinat, jotka jäävät ikuisiksi salaisuuksiksi.
Auringon välkkeestä meren pintalla arvailen,
miksi en tiedä vieläkään oikeastaan mitään kauniimpaa
kuin meren aaltojen sanat,
en kauniimpaa ääntä kuin aaltojen pärskivä puhe
yksinäisissä rankallioissa,
veden voimakas kohina vasten vankan laivan kylkiä.
Jos oppisin ymmärtämään tämän kauniin kielen,
saisin varmasti kuulla merimiesten elämästä ja kuolemasta,
hylyistä, joissa ne nyt nukkuvat, onnettomat rakkaustarinat,
saaristojen asukkaiden viileistä illoista terasseillaan,
yksinäisyydestä ilman naapureita, moottoriveneiden rikkoutumisista
juuri kun mantereella alkaa tärkeät sukujuhlat
kareista, joille ystävä hukkui myrsky-yönä
kun meri otti vallan.
Saisin ehkä tietää, miten kala pitää valmistaa
tai mikä kukka kasvaa merituulessa, mikä kuolee.
Saattaisin kuulla tarinat saaristolaisten vaiheista,
kaukana ulapoilla saarissa syntyneiden lasten ensimmäiset parkaisut.
20.05.2009
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti